”Urheilujohtaminen on aivan oma, ainutlaatuinen maailmansa, ja tämä koulutus antoi enemmän kuin uskalsin edes odottaa. Oli hienoa olla mukana. Vaikka olen pitkään ollut sekä työ- että vapaa-ajan puolella eri tehtävissä liikunnan ja urheilun parissa, muun muassa erilaisissa hallinnon tehtävissä, virkamiehenä, luottamushenkilönä, harrastajana, vanhempana, yksilölajien urheilijana, joukkuelajin pelaajana, ohjaajana, erotuomarina, silti sain tästä paljon uutta, asioiden ja teorioiden konkretisointia, pysähtymisen paikkoja ja ajattelemisen aihetta. Tämä myös innosti jatkamaan opintojani. Oli myös hieno huomata miten valtavaa ja monipuolista osaamista Suomessa liikunnan ja urheilun johtamisen alueella on. Samoin miten monipuolisia liikunnan ja urheilun johtamistehtäviä on maassamme tarjolla hyvin erilaisissa ja monella tapaa kiinnostavissa organisaatioissa.
Kurssilla käydyt keskustelut olivat myös koulutuksen parhainta antia. Syksy oli työtehtävissäni ja organisaatiossani valmisteilla olleiden uudistusten kautta monella tavalla raskas ja työläs.
Tämä koulutus antoi voimaa ja intoa, myös rohkeutta tulevaan ja omien työtehtävieni ja oman työurani kehittämiseen.
Kaiken kaikkiaan oli loistava päätös osallistua koulutukseen. Kiitos.”