Janne Järvenpää

Vaasan keskussairaalan silmätautiklinikan ylilääkäri, silmätautien erikoislääkäri, silmäkirurgi
JOKA – johtajana kasvaminen

”Aloitin opintoni Vaasan yliopiston Executive MBA:ssa vuonna 2016 JOKA 30 -moduulilla. Sittemmin olen työtilanteet huomioiden suorittanut kaikki moduulit siten, että Johtaminen monikulttuurisessa ympäristössä -moduuli on päättymässä tässä kuussa ja lopputyö on juuri jätetty sisään.

Halusin aloittaa opinnot, sillä olin toiminut seitsemän vuotta esimiestehtävissä ylilääkärinä ja koin tarvetta syventää taitojani johtamisessa käytännön työssäni kehittyäkseni. Esimieheni ehdotti minulle JOKA-moduulia, ja asiaan tutustumisen jälkeen olin todella innoissani. Tämä oli juuri sellainen koulutus, joka kehitti omaa ammattitaitoani halutulla tavalla.

JOKA:n jälkeen olin varma, että haluan käydä läpi koko MBA-koulutuksen.

MBA-moduuleista kaikista on ollut omalla tavallaan hyötyä aivan arkisissakin esimiestehtävissä. Koen, että koulutuksen myötä olen oppinut paremmin hahmottamaan kokonaisuuksia, näkemään eri asioiden yhteydet uudella tavalla. Samoin olen ymmärtänyt syvällisemmin kommunikoinnin ja viestinnän merkityksen ja osaan ottaa ne paremmin huomioon esimiestyössäni. Koulutuksen myötä olen myös parempi johtamaan itseäni ja osaan paremmin huomioida omien toimieni vaikutuksen työyhteisön dynamiikkaan.

MBA-koulutus on vaatinut panostamista, mutta se on antanut paljon enemmän, suosittelen! Koulutuksen myötä olen kokenut esimiestehtäväni entistä merkityksellisempänä ja vaikuttavampana. Samoin se on herättänyt kiinnostukseni myös terveydenhuollon muita – enemmän hallinnollisia – esimiestehtäviä kohtaan.”