Kirjoittaja: Johanna Hautala
”Elän paikkajoustavaa elämää ja työskentelen apulaisprofessorina Vaasan yliopistossa, jonka näen rohkeana, tekoälyn ajan paikkajoustavuutta tukevana tiedeorganisaationa.”
Tiedolla on maantiede. Se ’sijaitsee’ ihmisissä ja heidän kauttaan paikoissa. Tieto, oppiminen, ja tiedon jalostaminen ideoista perustelluiksi tuloksiksi – joskus innovaatioiksi – ovat tilallisia ilmiöitä. Ne tapahtuvat aina kontekstissaan: organisaatioissa, kulttuureissa ja paikoissa. Tieto myös liikkuu, kun sitä jaetaan ja tulkitaan samalla uudelleen.
Uudet teknologiat, kuten generatiivinen tekoäly, etäläsnärobotit ja virtuaalinen todellisuus muuttavat tiedon maantiedettä. Voin sparrata ajatuksiani ChatGPT:n kanssa milloin ja missä vain. Etäläsnärobottimme ”Kepakon” avulla voin osallistua kokoukseen ja liikkua kokoushuoneessa Vaasan kampuksella, vaikka olisinkin toisessa kaupungissa. Torstaisin laitamme VR-maskit päähän ja tapaamme tutkimusryhmämme kanssa aamukahvilla avatar-hahmoina virtuaalitodellisuudessa. Usein tapaamme Zoomissakin, mikä kiireisenä tuntuu teknisesti helpommalta.
Elän paikkajoustavaa elämää ja työskentelen apulaisprofessorina Vaasan yliopistossa, jonka näen rohkeana, tekoälyn ajan paikkajoustavuutta tukevana tiedeorganisaationa. Elämässäni on tällä hetkellä kolme tärkeää kaupunkia: Vaasa, Turku ja Tukholma. Asun Turussa ja työskentelen tutkimusvapaalla vierailevana tutkijana Tukholman yliopistossa. Nukun sikeästi laivassa ja työskentelen keskittyneesti junassa. Käytän termiä paikkajoustava, sillä mielestäni tässä yhteydessä usein mainittu paikkariippumaton on harhaanjohtava termi. Perustelen kirjoitukseni lopussa, miksi ajattelen näin.
Pilotoimme tänä syksynä kurssillamme uusia teknologioita opetuksessa ja teimme samalla tutkimusta siitä, miten opiskelijat nämä teknologiat kokevat. Kurssin aikana järjestimme tapaamiset zoomissa, kampuksella ja virtuaalitodellisuudessa. Opiskelijoiden mielestä kampuksella kasvokkain tapaaminen tukee heidän oppimistaan parhaiten ja Zoom toiseksi parhaiten. Opetus virtuaalitodellisuudessa oli uusi kokemus opiskelijoille, aiheutti usealle teknisiä haasteita ja jakoi mielipiteitä. Lisään omasta kokemuksestani käsin, että meillä ei ollut VR-maskeja käytettävissä. Niiden kautta kokemus virtuaalisesta tilasta, siellä liikkumisesta ja kommunikoimisesta olisi käyttäjäystävällisempi ja kokonaisvaltaisempi. Pyysimme opiskelijoita myös vertailemaan sitä, missä ”kehossa” opettaja pystyi opettamaan heitä parhaiten: virtuaalisena avattarena, etäläsnärobottina, vai ihan vaan omana itsenään kampuksella. Ihmisopettaja oli tässä vertailussa paras, kun taas avatar ja etäläsnärobotti olivat jaetulla kakkossijalla. Kampustapaamiseen osallistui siis lisäkseni toinen opettaja etäläsnärobotin kautta.
Yhtäältä näen, että (nykyiset) uudet teknologiat muuttavat tiedon liikkumista ja kytkeytymistä paikkoihin merkittävällä tavalla. Me ihmiset opimme käyttämään näitä teknologioita yhä sujuvammin ja miellämme ne tulevaisuudessa ehkä yhä kiinteämmäksi osaksi työidentiteettiämme. Tavallaan pystymme olemaan kahdessa paikassa (tai tilassa) yhtä aikaa. Toisaalta opiskelijoiden kanssa toteutettu tutkimus osoitti, että näiden teknologioiden hyödyntäminen ei ole yksiselitteistä eikä aina helppoa, vaan meillä on vielä paljon opittavaa niiden sujuvasta, oppimista tukevasta käytöstä. Uskoisin, että meidän pitää rohkeasti näitä teknologioita opetella ja käyttää. Nimittäin yksi mielenkiintoinen seikka tutkimuksemme tuloksissa on seuraava. Opiskelijat kyllä tiedostivat, että kampuksella yhdessä opiskelu edisti heidän oppimistaan parhaiten, mutta isompaa joukkoa paikkajoustavaa elämää eläviä opiskelijoita on haastava saada kampukselle yhtä aikaa.
Tiedon maantiede ja tiedon kytkeytyminen paikkoihin ei tekoälyn ajalla katoa. Meidän kykymme oppia, tietää ja toimia asiantuntijoina on kehollista. Meidän kehomme kirjoittaa ja istuu etätyöpisteellä Turussa, keskustelee ideasta vaasalaisessa kahvilassa ja pyöräilee Tukholman kaduilla. Jopa tekoäly on riippuvainen paikoista ja niiden datakeskuksista, merikaapeleista ja wifi-yhteyksistä. Paikka ja tila ovat osa meitä ja sitä, miten tulkitsemme tietoa, ja paikat ja tilat mahdollistavat ja rajoittavat tiedon liikkumista. Mielestäni on siksi perusteltua puhua paikkajoustavasta (ei paikkariippumattomasta) tekoälyn ajan tietotyöstä.
Evääksi Pohjanmaan yrityskentän ja aluekehittämisen toimijoille tiivistän seuraavat ajatukset. Tekoälyn ajan paikkajoustava työ tarjoaa mahdollisuuksia yritystoiminnalle ja osaajien houkuttelulle. Nämä teknologiat ovat käytettävissä jo nyt myös pienissä kaupungeissa ja kunnissa. Rohkeasti uusia teknologioita kokeilemalla ja sinnikkäästi etätyön käytäntöihin soveltamalla voidaan rakentaa kilpailuetua. Esimerkiksi näiden teknologioiden myötä on mahdollista muodostaa tietoa jalostavia tiimejä parhaista osaajista paikkajoustavasti. Organisaatiossa kannattaa kiinnittää huomiota toimivan, ryhmän ja projektin tarpeet huomioivan etä-läsnä -rytmin lukutaitoon ja luomiseen. Luottamusta rakennetaan ja ’hiljaisia’ tiedon elementtejä jaetaan edelleen parhaiten kasvotusten. Projektien alussa ehkä vaaditaan enemmän kasvokkain yhdessä työskentelyä. Projektien edetessä ja ryhmän oppiessa tuntemaan toisensa keskittyneet etätyöjaksot toimivat hyvin. Tarvitaan silti lukutaitoa tunnistaa, milloin taas kokoonnutaan tapaamaan. Toisaalta virtuaalitodellisuuden yksisarvismaa voi olla juuri se tila, missä ideat lähtevät laukalle ja innovaation siemen kylvetään. Millainen olisi esimerkiksi Vaasan kehittämispalaveri virtuaalitodellisuudessa, johon voidaan kutsua myös kaikki ne entiset vaasalaiset, jotka ovat muuttaneet maailmalle, tai Vaasaan maailmalta muuttoa harkitsevat tulevat vaasalaiset? Heillä voisi olla aidosti uutta näkemystä alueemme kehittämiseen.
Johanna Hautala toimii aluekehityksen ja innovaatiopolitiikan apulaisprofessorina Vaasan yliopiston Johtamisen yksikössä. Hän opettaa aihepiirin kursseja hallintotieteiden opinto-ohjelmissa. Hautala tutkii ihmisen ja edistyneiden teknologioiden välisiä luovuuden, tiedon jalostamisen ja innovaatioiden prosesseja tilan, ajan, paikan ja liikkumisen näkökulmista. Hän johtaa useita aihepiirin tutkimushankkeita, esimerkiksi Luovuus tekoälyn ajalla (Koneen säätiö) ja Tiedon jalostamisen maantieteet laajennetuissa tiloissa ja ajoissa (Suomen Akatemia). Hautala on julkaissut useita tutkimusartikkeleita näistä aiheista, esimerkiksi:
- Mitä on ’luovuus’ tekoälyn ajalla?
Wingström Roosa, Hautala Johanna, Lundman Riina (2022) Redefining Creativity in the Era of AI? Perspectives of Computer Scientists and New Media Artists, Creativity Research Journal.
- Miten taiteilijat ja tekoäly ovat yhdessä luovia?
Nordström Paulina, Lundman Riina, Hautala Johanna (2023) Evolving co-agency between artists and AI in the spatial co-creative process of artmaking. Annals of the American Association of Geographers. In print.
- Millaisia tulevaisuuskuvia on Suomen ja Singaporen tekoälyn kehittäjillä?
Hautala Johanna & Heino Hanna (2023) Spectrum of AI Futures Imaginaries by AI practitioners in Finland and Singapore: the unimagined speed of AI progress. Futures. In print.
- Miten robottien kanssa jalostetaan tietoa?
Hautala Johanna, Jauhiainen Jussi (2023). Co-creating Knowledge with Robots: System, Synthesis, and Symbiosis. Journal of the Knowledge Economy 14: 1467-1487.
*Kansikuvaa on muokattu Adobe Photoshopissa sen uusien tekoälyominaisuuksien avulla.
